Toissapäivänä huomasin pillahtavani itkuun kun mieleen juolahti että olenkohan onnistunut jo tässä vaiheessa aiheuttamaan koiralle elinikäisiä psyykeenvaurioita.
Niinpä kävelin kauppaan ja ostin kolme koirakirjaa (ikäänkuin ne 23 lainaamaani opusta eivät olisi vielä olleet tarpeeksi).
Eilen ensimmäistä rokotusta hakiessamme eläinlääkäri sitten totesi puhetulvani välissä että koirallasi taitaa vain olla luonnetta. Ja että kyllä sen pitää oppia tottelemaan lauman johtoporrasta.
Se antoi turvaa, samoin kuin hyvät vinkit Hellin kasvattajalta (kiitos Sarille). En oikein osaa määritellä missä kohtaa muutos tapahtui, mutta jotain tapahtui. Muutaman kerran vedin koiran rappukäytävän (ja tien yli) luuttumallisesti ulos pissalle, ja sen jälkeen se näyttää olevan sitä mieltä että ulkona on ihan kivaakin. Eikä vieraille koirille tarvitse enää muristakaan niin kovasti.
Lopputulos: Koiravauva ja koiraemäntä taitavat pikkuhiljaa päästä kärryille toisistaan.
Hellin toinen koti työhuoneella.
Lempiasento (joka kilpailee hienosti tilasta läppärin kanssa).
Vastaherännyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti