Rutiseva sika ja muita löytöjä

Pienessä kodissani, joka on myös Hellin tuleva koti, on aina liikaa tavaraa. Koiratarpeiston kanssa on siis syytä olla varovainen.

Periaatteessa suosin kierrätystä, mutta vuoden 1982 Moskovan Olympialaisista tuliaisena saatua Miska-nallea en ehkä tohdi antaa Hellille ensimmäiseksi vinkuleluksi. Kumisella, 20 cm korkealla maskotilla olisi kyllä kokemusta pentujen vahtimisesta. Löysin sen uudelleen kolme vuotta sitten mökin ulkovaraston ylähyllyltä, osana oravanpesän tukirakennetta. Oikeaan korvaan oli tehty oivallinen purukaluston tallennus, vasemmasta tassustakin oli jyrsitty pala.

Eläinkaupoissa harhaillessani olen törmännyt useaan erilaiseen vinkuleluun, aktivointileluun, matkakassiin, pantaan —ja kyllä, myös pikkukoiran tennisasuun (sisältää päähän kiinnitettävän lipan). Eniten minua hämmensivät narttukoiran juoksupöksyt, joita kääntelin kädessäni melko kauan, ennen kuin tajusin ettei kyse ollut pikkutuhmista naisten alushousuista, vaan pitsillä koristellusta, kiimaisen koiran vuotosotkua tyrehdyttävästä vaatekappaleesta.

Jos jostain, niin erilaisen tavaran liian suurimittaisesta tarjonnasta tulee yhä vahvempi tarve valita tarkoin ja huolellisesti tulevalle koiralle hankittavat tavarat.
Toisin sanoen kynsileikkureiden, hampaidenhoitovälineiden, puruluiden, pannan, taluttimen ja ruokakupin lisäksi päätin hankkia vain yhden (täydellisen) kappaleen sisähöpölelua, ulkoleikkikalua, kantokassia sekä koiranpetiä.

Höpölelu löytyi äkkiä: musta possu (lähes samankokoinen Hellin kanssa), joka röhisee hijaa mutta pontevasti puristettaessa. Innostuin lelusta niin kovasti, että esittelin sitä päivän jokaisessa palaverissa. Eniten hihkuntaa possu herätti keskustakirjaston suunnittelutyöryhmässä, joka pyysi sitä heti lainaan seuraavaan suunnittelukokoukseen puheenjohtajan nuijan/ajanilmoittajan rooliin. Kun possu pääsee niin viisaisiin tehtäviin jo ennen Hellin retuuttamista, tulee koirasta varmasti melko viisas tyyppi.

Ulkolelua mietin kauemmin. Lopulta tartuin siniseen renkaaseen, joka näytti tismalleen samanlaiselta lelulta, millä mummilan Riku-koira lapsuudessani aina leikki. Vielä kotona kuvittelin ostaneeni sen sinisen renkaan, mutta kassista löytyikin sen punainen versio. Olen ilmeisesti vaihtanut alitajuisesti väriä. Toivottavasti en koiran sukupuolen vuoksi.

Koirakassista soitin eräälle tuttavalleni, joka suunnittelee työkseen laukkuja. Sanoin että tee meille tyylikäs mutta toimiva koirakassi. Ja kivalla kuosilla pliis. Tuloksia odotetaan ensi keväänä. Siihen asti kannan Hellia sylissä, marimekon matalassa Matkuri-kassissa tai rei'itän saksilla varastossa pölyyntyvän, pienen putkikassin koiran hätävarakulkuneuvoksi.

Ratikassa istuessani huomasin muuten, että Vallilassa on Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kirpputori. En tiedä löytyykö paikasta eläimeltä toiselle kierrätettyä tavaraa, mutta aion käydä toiveikkaana kurkistamassa.

Alusasun mallausta kotikennellissä

Karvattomalla koiralla on talvisin kylmä, sehän tiedetään. Toistaiseksi odotan kutimet valmiustilassa ja tikkikangas piirongin päällä todellisen tarpeen ilmaantumista. Hellihän saapuu kotiin vasta kahden ja puolen viikon kuluttua.

Ystävääni koiravaatetuksen pohtiminen naurattaa. Hekottelimme pitkään ajatukselle, jos kaupoissa myytäisiin koirille suunniteltuja Thermo layereitä. Siis niitä Tekniikan maailma -lehden testaamia hyperoloihin suunniteltuja alusasuja. Joita mainostettaisiin tietenkin myös lehden antamin tähtitaulukoin.

Tänään Helli testasi ensimmäistä kertaa vaatetta. Herkullisen punaista alusasua, jonka saaminen päälle oli nopeaa ja vauhdikasta hampaiden väläyttelyn ja raajojen sätkimisen sekamelskaa. Nyt koira painaa varmasti alle kilon ja on säkäkooltaan kymmenkunta senttiä, mutta miltä vaatettamistuokiot näyttävätkään sitten, kun koko on moninkertaistunut. Tätä pukeutumisasiaa on varmasti syytä harjoitella, melko useasti, nyt kun se on vielä pieni.

Vielä huomio punaisesta alusasusta ja koirasta: mitä tyylipuhtaita judokakuperkeikkoja koiranpentu tekikään yrittäessään saada vaatetta ympäriltään (ja niskan päältä) pois. Hellin sisko Leni näytti suhtautuvan toimenpiteeseen rauhallisemmin, sikäli kun ehdin sivusilmällä vilkaista Sari-kasvattajaa ja Leniä puvun sovituksessa oman tahtotaiston tiimoilta.

Huomaa kuvissa tapahtuvat jumppaliikkeet: ylemmässä ympyräkierto ja alemmassa nyrkkeilyruopsutus.

Lysti-Lapanen, Klimppi-Vantus, Jenko vai Stiga?

Minkä näistä näistä koiran nimeksi nyt sitten valitsisi: Rilla, Ruuti, Laima, Kumo, Sointi, Lyyli, Neida, Amna, Seita, Velma, Saida (vai joku muu noin sadasta melko hyvästä nimivaihtoehdosta).

En ole koskaan nimennyt yhtään koiraa. Kilpikonnani tottelee yhä nimeä Konna, 1980-90-luvuilla loikkineet kanini nimettiin Tiuku Wilhelmiksi sekä Charlotta Ottiliaksi. Ja olihan vielä se kultakala, Linda, jonka sain 5-vuotiaana.

Koirassa on niin monta mahdollisuutta, varsinkin jos se on tuntematon (eli ensimmäinen laatuaan ja nähty vetelemässä tirsoja yhden kerran ennen nimeämisprosessia). Käyn tehokasta keskustelua asiasta facebookissa. Pitäisikö koiran nimi viitata sen ominaisuuteen (karvattomuus), sen persoonaan (ihmisen nimi), vai sen ja perheen tulevaan keskenäiseen suhteeseen?

Keskustelu keräsi 52 kommenttia, joissa pohdittiin mm. seuraavia nimivaihtoehtoja: Stiga, Rukka, Rukas, Latex, Jenko, Klimppi, Vantus, Kinnas ja Lysti (-lapanen). Koska mahdollisuuksia oli yksinkertaisesti liikaa, päädyin ratkaisemaan asian post it-lapuilla:
kirjoitin seuraavana aamuna kymmenen parasta vaihtoehtoa lapuille, jotka liimasin kirjahyllyn reunaan. Tullessani illalla illalla, oli puolet lapuista tippunut luonnollisella otannalla lattialle. Lattialle tippuneet paperit pakkasin villapaitani taskuun ja läksin seuraavana päivänä tulevan koiran kotiin nimenvalintaleikkiin.

Ajatus oli tämä: otan koiranpennun syliini, josta ohjaan hänet tutkimaan taskuni sisältöä. Pentu saa sen mukaan nimensä, mitä lapussa lukee.
Todellisuudessä kävi näin: kaikki pennut säntäsivät saman tien pureskelemaan sukkiani, paitaani, käsiäni, kiipeilemään syliin ja ruopsuttamaan sopivaa kellimiskoloa paidan alle. Ensimmäisenä laput äkkäsi laikukas pentu, joka nyhtäisi itselleen Stiga-lapun. Seuraavalla kierroksella paljastuivat Helli ja Stiga, tällä kertaa oman pentuni vetämänä.

Olin tavallaan tyytyväinen. Nämä kaksi kovin erilaista nimeä olivat olleet suosikkejani alusta asti.

Parin päivän jälkeen päädyin Helliin ja unohdin Stigan, vaikka perheessäni tavataankin laskea talvisin pulkkamäkeä tuon tuosta. Sellaisella pulkalla, joka muuten on jo vuosia sitten ristitty Hilkaksi.

Uustuotantoa kesken jääneestä kaulaliinasta

Koirakuume on alkanut. Lainasin Kallion kirjastosta kaikki mahdolliset koiria käsittelevät teokset. Osa oli 80-luvun tuotantoa, joihin joko suomentaja tai koko joukko lukijoita oli tehnyt ystävällisiä huomioita koiran koulutuksen nykykäytänteistä. Että esimerkiksi ensimmäistä yötä uudessa kodissaan viettävää pentua ei välttämättä kannata jättää yksi keittiöön uikuttamaan termoskannun ja peittoihin piilotetun herätyskellon kanssa. Että nykyään sen kaverina voi vaikka nukkua pari ensimmäistä yötä lattialla.

Paitsi koirakirjoja, kodin pinnoille on kasautunut kummallisia kokoelmia erilaisia jämälankarullia ja kankaan paloja.  Yhden asetelman sisältä löysin kesken jääneen kaulaliinan. Epäilen sen iäksi noin viittä vuotta.
Ensiksi tuumailin purkavani työn ja tekeväni langasta jotain kiinnostavampaa. Sitten televisiosta alkoikin jokin jännityssarja, enkä voinut keskittyä samanaikaisesti jonkin uuden suunnittelemiseen sekä sarjan murhamysteerin selvittämiseen. Valitsin jatkaa kutomista (kaksi oikein, kaksi nurin).
Nyt resorimainen neulospätkä näyttää jo aika veikeältä, kun sitä muotoilee koiran torsoa mallaavan peltipurkin ympäri. Keksin kietoa liinan (toistaiseksi metallipurkkisen)koiran ympärille, ommela reunoista yhteen, ja kas! Siitä tuli aika metka ja hyvämuotoinen villakostyymi. Kun Helli kasvaa, jatkan kutomista siitä mihin jäin. Ja vaatekonsepti on valmis.