Rutiseva sika ja muita löytöjä

Pienessä kodissani, joka on myös Hellin tuleva koti, on aina liikaa tavaraa. Koiratarpeiston kanssa on siis syytä olla varovainen.

Periaatteessa suosin kierrätystä, mutta vuoden 1982 Moskovan Olympialaisista tuliaisena saatua Miska-nallea en ehkä tohdi antaa Hellille ensimmäiseksi vinkuleluksi. Kumisella, 20 cm korkealla maskotilla olisi kyllä kokemusta pentujen vahtimisesta. Löysin sen uudelleen kolme vuotta sitten mökin ulkovaraston ylähyllyltä, osana oravanpesän tukirakennetta. Oikeaan korvaan oli tehty oivallinen purukaluston tallennus, vasemmasta tassustakin oli jyrsitty pala.

Eläinkaupoissa harhaillessani olen törmännyt useaan erilaiseen vinkuleluun, aktivointileluun, matkakassiin, pantaan —ja kyllä, myös pikkukoiran tennisasuun (sisältää päähän kiinnitettävän lipan). Eniten minua hämmensivät narttukoiran juoksupöksyt, joita kääntelin kädessäni melko kauan, ennen kuin tajusin ettei kyse ollut pikkutuhmista naisten alushousuista, vaan pitsillä koristellusta, kiimaisen koiran vuotosotkua tyrehdyttävästä vaatekappaleesta.

Jos jostain, niin erilaisen tavaran liian suurimittaisesta tarjonnasta tulee yhä vahvempi tarve valita tarkoin ja huolellisesti tulevalle koiralle hankittavat tavarat.
Toisin sanoen kynsileikkureiden, hampaidenhoitovälineiden, puruluiden, pannan, taluttimen ja ruokakupin lisäksi päätin hankkia vain yhden (täydellisen) kappaleen sisähöpölelua, ulkoleikkikalua, kantokassia sekä koiranpetiä.

Höpölelu löytyi äkkiä: musta possu (lähes samankokoinen Hellin kanssa), joka röhisee hijaa mutta pontevasti puristettaessa. Innostuin lelusta niin kovasti, että esittelin sitä päivän jokaisessa palaverissa. Eniten hihkuntaa possu herätti keskustakirjaston suunnittelutyöryhmässä, joka pyysi sitä heti lainaan seuraavaan suunnittelukokoukseen puheenjohtajan nuijan/ajanilmoittajan rooliin. Kun possu pääsee niin viisaisiin tehtäviin jo ennen Hellin retuuttamista, tulee koirasta varmasti melko viisas tyyppi.

Ulkolelua mietin kauemmin. Lopulta tartuin siniseen renkaaseen, joka näytti tismalleen samanlaiselta lelulta, millä mummilan Riku-koira lapsuudessani aina leikki. Vielä kotona kuvittelin ostaneeni sen sinisen renkaan, mutta kassista löytyikin sen punainen versio. Olen ilmeisesti vaihtanut alitajuisesti väriä. Toivottavasti en koiran sukupuolen vuoksi.

Koirakassista soitin eräälle tuttavalleni, joka suunnittelee työkseen laukkuja. Sanoin että tee meille tyylikäs mutta toimiva koirakassi. Ja kivalla kuosilla pliis. Tuloksia odotetaan ensi keväänä. Siihen asti kannan Hellia sylissä, marimekon matalassa Matkuri-kassissa tai rei'itän saksilla varastossa pölyyntyvän, pienen putkikassin koiran hätävarakulkuneuvoksi.

Ratikassa istuessani huomasin muuten, että Vallilassa on Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kirpputori. En tiedä löytyykö paikasta eläimeltä toiselle kierrätettyä tavaraa, mutta aion käydä toiveikkaana kurkistamassa.