En ole koskaan nimennyt yhtään koiraa. Kilpikonnani tottelee yhä nimeä Konna, 1980-90-luvuilla loikkineet kanini nimettiin Tiuku Wilhelmiksi sekä Charlotta Ottiliaksi. Ja olihan vielä se kultakala, Linda, jonka sain 5-vuotiaana.
Koirassa on niin monta mahdollisuutta, varsinkin jos se on tuntematon (eli ensimmäinen laatuaan ja nähty vetelemässä tirsoja yhden kerran ennen nimeämisprosessia). Käyn tehokasta keskustelua asiasta facebookissa. Pitäisikö koiran nimi viitata sen ominaisuuteen (karvattomuus), sen persoonaan (ihmisen nimi), vai sen ja perheen tulevaan keskenäiseen suhteeseen?
Keskustelu keräsi 52 kommenttia, joissa pohdittiin mm. seuraavia nimivaihtoehtoja: Stiga, Rukka, Rukas, Latex, Jenko, Klimppi, Vantus, Kinnas ja Lysti (-lapanen). Koska mahdollisuuksia oli yksinkertaisesti liikaa, päädyin ratkaisemaan asian post it-lapuilla:
kirjoitin seuraavana aamuna kymmenen parasta vaihtoehtoa lapuille, jotka liimasin kirjahyllyn reunaan. Tullessani illalla illalla, oli puolet lapuista tippunut luonnollisella otannalla lattialle. Lattialle tippuneet paperit pakkasin villapaitani taskuun ja läksin seuraavana päivänä tulevan koiran kotiin nimenvalintaleikkiin.
Ajatus oli tämä: otan koiranpennun syliini, josta ohjaan hänet tutkimaan taskuni sisältöä. Pentu saa sen mukaan nimensä, mitä lapussa lukee.
Todellisuudessä kävi näin: kaikki pennut säntäsivät saman tien pureskelemaan sukkiani, paitaani, käsiäni, kiipeilemään syliin ja ruopsuttamaan sopivaa kellimiskoloa paidan alle. Ensimmäisenä laput äkkäsi laikukas pentu, joka nyhtäisi itselleen Stiga-lapun. Seuraavalla kierroksella paljastuivat Helli ja Stiga, tällä kertaa oman pentuni vetämänä.
Olin tavallaan tyytyväinen. Nämä kaksi kovin erilaista nimeä olivat olleet suosikkejani alusta asti.
Parin päivän jälkeen päädyin Helliin ja unohdin Stigan, vaikka perheessäni tavataankin laskea talvisin pulkkamäkeä tuon tuosta. Sellaisella pulkalla, joka muuten on jo vuosia sitten ristitty Hilkaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti