Uustuotantoa kesken jääneestä kaulaliinasta

Koirakuume on alkanut. Lainasin Kallion kirjastosta kaikki mahdolliset koiria käsittelevät teokset. Osa oli 80-luvun tuotantoa, joihin joko suomentaja tai koko joukko lukijoita oli tehnyt ystävällisiä huomioita koiran koulutuksen nykykäytänteistä. Että esimerkiksi ensimmäistä yötä uudessa kodissaan viettävää pentua ei välttämättä kannata jättää yksi keittiöön uikuttamaan termoskannun ja peittoihin piilotetun herätyskellon kanssa. Että nykyään sen kaverina voi vaikka nukkua pari ensimmäistä yötä lattialla.

Paitsi koirakirjoja, kodin pinnoille on kasautunut kummallisia kokoelmia erilaisia jämälankarullia ja kankaan paloja.  Yhden asetelman sisältä löysin kesken jääneen kaulaliinan. Epäilen sen iäksi noin viittä vuotta.
Ensiksi tuumailin purkavani työn ja tekeväni langasta jotain kiinnostavampaa. Sitten televisiosta alkoikin jokin jännityssarja, enkä voinut keskittyä samanaikaisesti jonkin uuden suunnittelemiseen sekä sarjan murhamysteerin selvittämiseen. Valitsin jatkaa kutomista (kaksi oikein, kaksi nurin).
Nyt resorimainen neulospätkä näyttää jo aika veikeältä, kun sitä muotoilee koiran torsoa mallaavan peltipurkin ympäri. Keksin kietoa liinan (toistaiseksi metallipurkkisen)koiran ympärille, ommela reunoista yhteen, ja kas! Siitä tuli aika metka ja hyvämuotoinen villakostyymi. Kun Helli kasvaa, jatkan kutomista siitä mihin jäin. Ja vaatekonsepti on valmis.